Tänä aamuna kun heräsin, jostain syystä heräsi valtava kiitollisuus ja oivallus siitä, miten hyvin oikeastaan asiat ovat tällä hetkellä. Joskus sitä niin turhasta valittaa. Kesää kohden mennään vaikkakin hiukan ontuen. Joka kevät on yhtä ihmeellistä luonnon herääminen uuteen kesään. Itse pidän eniten juuri tästä vuodenajasta siihen saakka kun hyttyset tulevat häiritsemään mun oloa. Ulkona tulee merisuolan kokokoisia rakeita, ehkä hiukan suurempia. Kevät etenee melko hitaasti. Bongattuna kuitenkin on krookukset, sinivuokko, järripeipponen, ampiainen jne joten lupailee kuitenkin.

Itselläni "pakollinen" kotonaolo jatkuu toimenpiteen vuoksi vielä ainakin kolme viikkoa. Aluksii ajattelin, etten millään saa aikaani kotona kulumaa hiukan liikerajoittuneena mutta niin ne päivät vain menee. Aluksi katsoin paljon elokuvia, joita en normaali elämässä juurikaan katso. Ilmoittauduin opiskelmaan 5 op edestä, muutama romaani on mennyt ja hiukan käsitöitä, kotitöitä ja PALJOn lenkkeilelyä ja jumppaamista. Painon pudotus tai muokkausvaihe jatkuu edelleen. Kilot ovat kyllä todella kovassa mutta muutama sentti on sieltä täältä lähtenyt joten ehkä kuitenkin jotain on tapahtunut. Pienestä täytyy iloita näillä kymmenillä.

Lupasin jotain tekelettä esitellä eli tyttö pyysi kesäksi liiviä ja tälläinen siitä tuli. Aluksi ajattelin, ettei millään onnistu koska siitä on jokunen vuosi kun viimeksi olen virkannut. Tyttö oli tulokseen tyytyväinen ja kyllä hiukan itsekin olen.

   Valokuva                    Valokuva

Ohjeen ja langan tilasin http://www.vihreavyyhti.fi/ Lankana käytin Linie 163 Bingo egyptiläistä merseroitua puuvillalankaa. Lanka oli helppoa virkata, luisto oli hyvä.

Eilen kävin hiukan kaupoilla ja kyllä sitä on hullu kun langat pistää ihan hurmokseen. Aivan ihania lankoja,  kuin karamellejä. Juuri olen yrittänyt tuhota vanhoja varastoja pois, tehden hiukan lisää tilaa muulle kuin langoille. Tälläisiä matkaan nyt lähti ja jokaiselle kerälle on malli mielessä kunhan vain saan ne toteutettua. Tahtoo olla kaapit täynnä niitä tarvike ym paketteja sit kun mä kerkeen...

                                          Valokuva

Maltoin kuitenkin pitää näppini vielä erossa noista langoista ja tehdä keskeneräisen liinan valmiiksi.Tälläisen värkkäsin olkkarin pöydälle jämälangoista. Lankana käytin Novitan kotiväkeä ja ohjeen jakoi yksi facen ryhmäläinen. Kiitos hänelle.

                 20150426_142722.jpg

                               20150426_142821.jpg

Malli oli erittäin helppo tehdä, kunhan osaa pylvään ja ketjusilmukan :=)

Nyt kuitenkin pakkaamaan ja huomenna nokka kohti Espoota ja sunnuntai aamulla Kreikkaa. kreikassa luvattu erittäin aurinkoista ja lämpöistä. Uskaltaisikohan mennä mereen jo uimaan vai onko vesi vielä viileää.