Aika menee siivillä syksyn opinnot veivät aikaa yllättävän paljon ja kun siihen lisää vielä pitkät työpäivät niin pakka onkin selvä. Nyt kuitenkin ajattelin hiukan laittaa kuvia, mitä käsitöitä syksyn aikana sain aikaiseksi. Montaa niitä ei ole, koska opiskelu vei taas jälleen kerran mennessään.  Turha valittaa oma valinta sekin. Toki tuo olkapääkään ei ihan täydessä terässä vielä ole, mutta pikkuhiljaa. Osaksi myös siksi en näitä tänne ole aikaisemmin laittanut, koska jokunen niistä meni pukin pussiin.

Aloitin kesällä jo pojalle torkkupeittoa. Tämä olikin yllättävän suuritöinen. Kysyin häneltä neljä väriä, jotka hänen sisustukseen sopii. Siitä  se  sitten lähti.

                           peitto alku.jpg

                    

Ohjeen otin Novitan sivuilta, käyttäen siksakneuletta. Siksak on helppo toteuttaa vain langankierroilla ja kavennuksilla. Lankana käytin osaksi seiskaveikkaa kaksin kerroin (keltainen) sekä Lauri nimistä sukkalankaa. Käytin pyöröpuikkoja numero 8.  En punninnut miten paljon painoi valmiina mutta suht painava tuli, muistaakseni lankaa meni vajaa 4 kerää jokaista väriä ja niitä meni yhteensä 16 eli tämän mukaan paino oli n. 1,5kg.

Ja tälläinen tuli. Itse kyllä saisin torkkuttua tuon alla.

                    peitto valmis.jpg

                  

 

Sitten tein pienelle miehelle talven kylmiin keleihin neulepaidan. Ohje on täysin omasta päästä eli korinpohjaneuletta. Lankana tähän käytin pehmeää superwash villalankaa. Langan nimi oli Merino Blend. Lanka itselleni täysin vieras, mutta erittäin mieluista ja pehmeää. Olen jostain poistokorista sitä joskus ostanut. Paidan koko on 86cm.

                                

                      nooan paita.jpg

Lisäksi pienimies sai vielä pitkävartiset lapaset, johin käytin 7 veikan lankaa, että saisin hiukan paksummat niistä. Pienen miehen sormet kun ovat aina kylmät.  Tein niiden varret kuten veturisukkien, jolloin pysyvät paremmin ylhäällä.

                    

 

Pieniä ihmisiä on meille tulossa lisää, joten sen jälkeen aloittelinkin pientä vauvanpeittoa.  Yhden facebook ryhmän innoittamana aloitin sitä tekemään pajuneliöistä. Ja kun tiesin, että uusi tulokas oli poika, valitsin värit sen mukaan.

    värkit.jpg         palat.jpg

Kuten kuvasta on huomattavissa, lankana käytin Novitan pehmeää Ipana lankaa. Luonnonvalkoinen on Nallea omista varastoistani. Virkkuukoukku oli nro 3. Pajuneliö on helppo tehdä ja ohjeen googletin netistä.

                      paju 3.jpg            pajupeitto.jpg

 Tässä valmis peitto vaunuihin. Neliöitä tuli kaiken kaikkiaan 35. Yhdistin ne virkkaamalla luonnonvalkoisella langalla. Reunaan tein omasta päästäni reunuksen.