Uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan. Facebook on pullollaan monelaisia tempauksia, joihin itsekin päätin osallistua. Eli nyt juodaan vettä 2-3 litraa päivässä (tämä onnistuu nyt kun ei ole töissä), sokerit ovat pannassa, vaikka tämä ei hirmuisesti tuota itselleni ongelmaa. Lupasin myös itselleni liikkua edelleen enemmän, tähän kannustaa myös saamani aktiivisuusmittari:=) Ihminen on kyllä aikalailla hassu kun tarvitsee kaikenlaisia vempaimia liikkeelle lähtöön. Itseäni kyllä motivoi kun saan suoritukseni laittaa Heia Heiaan ja varsinkin jos huomaan että ystäväni on liikkunut enemmän. Oliskohan tämä kilpailuvietti  jäänyt nuoruusvuosilta?  Todellakin tuo suoritusten ylös merkitseminen myös ottaa luulot pois, eli virkistää muistia siitä miten paljon on tullut liikuttua. Ei jää itselle mitään harhakuvitelmia.

Itse pidän liikunnasta. Aloitin taas marraskuun alussa juoksemisen tai hölkäksi sitä varmaan voisi paremmin sanoa. Pidän talvijuoksemisesta, varsinkin nyt kun olkapääni odottaa operoimista tulevan kevään aikana. Se rajoittaa aikalailla paljon tekemisiä tällä hetkellä. Juoksemisessa oma ongelmani on vain joka kerta jossain vaiheessa alkava penikkatauti. Venytyksillä olen sitä pyrkinyt hoitelemaan.  Lisäksi jumppailen erilaisten CD:n tahtiin. Aikatauluni välillä on niin tiukka, etten viitsi sitä pientä hetkeä minkä voisin liikkua, käyttää siirtymiin eri paikkohin. Ja toki teen liikkeet tehokkaamminkin kun saan olla yksin. Minulle riittää se, että joku huutaa tietokoneelta ohjeita. Ja uskon sitä vielä!

Ympärivuoden harrastan lavatanssia. Jossain vaiheessa olimme mieheni kanssa erittäinkin innokaita kursseilla kävijöitä mutta se on pikkuhiljaa hiipunut ja jäänyt puheen tasolle. Tanssimassa kuitenkin käydään talvella noin kerran viikossa. Tarjonta on kyllä lähialueella melko heikkoa. Kesällä saatetaan käydä useamminkin. Silloin on kiva ajella ja tutustua uusiin tanssilavoihin. Suomessa on monia ihania pieniä idyllisiä lavoja. Helpostikin kesäaikaan saattaa akseli jolla liikumme olla noin 200km, talvella 100 juuri ja juuri, ellei jää yöksi matkalle. Tanssiminen on kuitenkin erittäin hyvää liikuntaa se piristää sekä mieltä että roppaa.

Pyöräilyyn hurahdin pari kesää sitten uudelleen. Jopa Ahvenanmaan pyöräretken jälkeen, oli pakko ostaa uusi fillari. Ei mikään ammattilaisten vaan ihan tavallinen 7-vaihteinen Tunturi. Kyllä kulki viime kesänä hyvin. Nyt odotan innolla kevään kelejä ja uusia reittejä. Lähialueenkin näkee ihan eri silmin kun pyöräilee. Kajakointi aloimme myös harrastamaan muutama vuosi sitten. Kajakointi on mielenkiintoista ja saa ihan eri näkökulmia maastoon. Ja se rauha mikä järvellä on ja joskus jopa nokipannukaffeet laavulla.  Itselläni viime kesänä jäi kajakointi olkapäävamman vuoksi yhteen kertaan. Kokeilla piti mutta ei tykännyt siitä. Tätäkin odotan ehkä jo ensi kesänä taas onnistuu, toivon niin.

Siis siihen uuden vuoden lupaukseen...eli liikuntaa lisää, ruokailuajat kuntoon eli säännöllinen syöminen. Lupasin itselleni kivan lahjan, jos paino kesään mennessä on hiukan laskenut, sen verran, että ne edelliset farkut eivät kiristä enää. Nämä ovat varmaan monen kanssakulkijan lupaukset. Palataan asiaan vuoden aikana miten ovat pitäneet. Kerron lahastani jos paino putuaa riittävästi.

Nyt ulkona sataa räntää isoin tolloin, mutta lähden haistelemaan raikasta keliä koiramme Siirin kanssa. Siiri on noin 5 vuotias australianterrieri.

13082013762.jpg